Menolennot: Kuopio-Helsinki-Tukholma-Kööpenhamina-Chicago. Tuli ylimääräistä lentelyä mennessä, koska Helsingistä Arlandaan lähtevän koneen joutuivat vaihtamaan ja näin myöhästyttiin Chicagon koneesta.
Uudelleen reititys Köpiksen kautta ja perillä oltiin n. 6 h myöhässä, josta SAS kyllä maksoi maksimikorvaukset. Kyllä voin korvauksella 600 €/nenä, myöhästyä tulevaisuudessakin tuon verran...
Paluulennot: Chicago-Köpis-Helsinki-Kuopio.
Paluu sujuikin sitten sutjakkaasti, alle 14 tuntia Chicagon kentältä kotiovelle.
Ajoreitti suurinpiirtein
Suorastaan liikuttuneena nautin Chicagossa luonnonilmiöstä, jota meillä Suomessa ei kesällä 2012 juurikaan nähty, Auringosta.
National autovuokraamosta full size luokan pirssi alle, rivistä sai valita mieleisintä ja päädyin tuohon Dodge Chargeriin. Voitti vertailun paremmilla penkeillään ja keylessgo:lla Chevy Impalaan. Nissanit ja sun muut volkkarit jäi tällä kertaa täysin huomiotta. Niitä näkee kotonakin...
Aiemmin Boulderissa kyselin huoltoaseman kassalta edullista yöpaikkaa, mutta kehoittivat ajamaan tähän viereiseen kaupunkiin. Ilmeisesti Kalliovuorten läheisyys, kuten muissakin paikoissa suositut nähtävyydet nostavat 100 km säteellä hintoja.
Pyörittiin jokunen tunti tässä pienessä kylässä ja yritettiin sitten päästä ajamaan Trail Ridge Road:ia pitkin.
Etukäteen olin jo netistä saanut tiedon, että se on maastopalon takia suljettu.
Pitihän se käydä kokeilemassa, mutta suljettu oli.
Valittiin sitten toinen reitti alaspäin. Mielenkiintoisin karttojen perusteella oli tämäS St Vrain Ave tienumero 7
Pientä tietä ajettiin 135 km ja huikeita maisemia riitti! Välillä jyrkänteen reunaa ja loppupuolella reittiä mentiin kanjonin pohjalla joki uraa seuraten Golden nimiselle paikkakunnalle.
Nyt päästiin jo Interstatelle paahtamaan länttä kohti. Jatkuva alaspäin ajaminen sai jo Dodgen jarrut ylikuumenemaan jarrutuksissa.
Nämä ovat ulosajo eli pysäytyspaikkoja jarruvikaisille rekoille. Ei mikään ihme jos ovat joskus tarpeen. 
Hieman jo jännättiin, että miksi keli kehittyy. Kesärenkaat tietysti alla.
Tällä kertaa etsittiin yöpaikkaa navigaattorin hotel haulla. Motelliryppäästä mentiin sitten tähän Americas Best Value Inn paikkaan.
Muut menetelmät mitä käytettiin, olivat etukäteen netistä varaamalla, huoltoasema kyselyt ja lehtiset tai ihan vaan tuurillaan kohdalle osuvista kyselemällä.
Ilman yöpaikkaa ei Amerikassa kyllä jää, pääteiden varsilla on sen verran paljon tarjontaa.
Tuohon autokauppaan olisi ollut mukava tutustua.
Monissa rakennuksissa taidokkaita seinämaalauksia.
Ridgway, Colorado
Pieni kylä kuin ulkoilmamuseo.
Odotti vain, että lännenasuinen sheriffi revolverit vyöllään karauttaa hevosella paikalle...
Aika upeat maisemat, pysähdeltiin ihailemaan levikkeille.
Iltapäiväkahvit ja teet tässä paikassa. Paikka oli sisustettu vanhoilla ja/tai retrotavaroilla.Reitti Corteziin on maisemallisesti upea.
Yöpaikassa ennen Mesa Verde päivää.
 | |||||||
| Mesa Verde Cliff Palace |
Cliff Palace:en mennään polkuja, portaita ja tikkaita pitkin. 
Kanjoneita Mesa Verden alueella.
Bluff, Utah
Recapture Lodge, luonnonläheinen majapaikka n. 80 km Monument Valleyhin. Rakennus ja huoneet jää tuonne puiden alle. Ihan hyvä paikka, vähän sellainen retkeilymaja tyyppinen.
Tämä lienee yksi kuvatuimpia kohtia tällä tiellä, mutta ei suinkaan olla vielä Monument Valleyssa.
Kartasta mieleen painamani muistikuvan mukaan suunnistin, eli tulosuunnasta oikealle käännyin vaikka Jaana ja navigaattori toista väitti, pöh ;) Olihan tämä Monument Valley, mutta ei näköjään se paikka jonne piti mennä.Ei ollut enää navigaan kartalla kun huristelin pitkin hietikoita... Intiaanien asumuksia vaan tuli vastaan, mutta muinaisen alkuasukkaan tapaan päättelin suuntia auringosta.
Pienesti kaarrettiin kokoajan oikealle, joten pakkohan tämän uran on joskus tultava lähtöpaikkaan.
Niinhän sitä 20-30 km kunniakierroksen päätteeksi oltiin takaisin risteyksessä, josta päästiin perille.
Nyt on oikea paikka, olin vaan luullut tätä Tribal Park:ia joksikin markkinapaikaksi.
Aamukahvia ja palasta melko huikeissa maisemissa, auringon mukavasti lämmittäessa ei ollut tästä paikasta kiire minnekkään.
Nuo kivimöhkäleet on luokkaa 300 metriä korkeita, aivan käsittämättömän kokoisia.
Pituudeltaan yli 27 km
Alkuosa on erittäin huonoa ilmeisesti tarkoituksella, ettei reitti ruuhkaantuisi turisteista.
Meidän Dodge oli tänne vähän liian matala, mutta alle kävelyvauhtia ajolinjat tarkkaan katsomalla selvitettiin pohja kolisten pahin osuus, loppu olikin sitten helpompaa hiekkatietä.
Yleisökuljetus ajaa alle tunnissa tämän reitin, me fiilisteltiin jotain 3,5 h :)
Navajo-intiaanin myyntipiste, kaupustelijoita oli reitin varrella useita.
Näissä maisemissa on monet elokuvat kuvattu.
Pikainen tankkaus, vähän syömistä ja taipaleelle. Ilta hämärtyy ja vielä on matkaa Albuquerquehen, jonne oli tavoite päästä yöksi.
Albuquerquen valot näkyy jo. Yöpaikkaa ei ole tiedossa, mutta aika kätevästi löydettiin Days Inn motelliin.
I-40 New Mexico, Russell`s Truck and Travel Center
Loistava paikka pitää taukoa, syötiin kunnolla ja shoppailtiin. Oma automuseokin on!
Auton satelliittiradio Sirius XM oli tosi hyvä, pari sataa kanavaa kuului häiriöittä koko ajan.Useimmiten oli Willie`s Roadhouse äänessä, Country klassikoita eri artisteilta.
Nyt kotiin palattua tuli etsittyä nettiradioita jenkeistä, joten ameriikin kantri soi edelleen usein... :)
Kerran kerkesin autolle ennen Jaanaa, niin laitoin salakuljettamani Kari Tapion levyn soimaan... Hetkessä hän hoksasi ja eikä mennyt läpi kun selvitin, että kyllä täällä soittavat radiossa Karia...
70-luvulla joku sai päähänsä pistää Cadillacejä tököttämään pellolleen, tilataidetta siis.
Nämä ovat kertaalleen siirretty tähän nykyiseen paikkaan.
Autoissa on tosi paksut maalikerrokset, koska kulkijat ovat spreijanneet varmaan miljoonia purkkeja näihin.
Paikoitellen vieressä kulki vanha Route 66, harmi ettei ollut aikaa poiketa hylätyille huoltamoille jne.
Fort Worth, TeksasMotel 6 North West ja tilava huoneisto.
Viime yönä saavuttiin tänne vasta klo. 00.10 Taisi olla pisin ajopäivä, jotain 950 km ja pysähdyksiin meni paljon aikaa.
Normaalisti päivien ajomäärät olivat inhimillisiä ja siellä missä oltiin pari yötä samassa, niin eihän silloin tullut kuin paikallispyöritystä.
Elisan kännykkäkin sai taas yhteyttä, harvoja paikkoja jenkeissä milloin toimi. Heti reissun jälkeen meni liittymä vaihtoon.
22.11.1963
Paikka on nyt museona, 16 dollaria olisi ollut sisäänpääsy. Mutta ei meitä asia niin paljon nyt kiinnostanut. Sen sijaan riennettiin ostamaan stetsonit... :)
Dallas kaupunkipäivän jälkeen majoituttiin Southfork Hotelliin, virittäydytään jo huomiseen vierailuun Southfork Ranch:lle.
Täällä muuten saatiin eurooppalaista aamiaista lisämaksua vastaan. Oli tervetullut vaihtelu sen ainaisen hiilarimoskan sijaan, mitä yleensä halvoissa paikoissa saa aamiaiseksi.
Asiakkaille (99% miehiä) oli myös silmänruokaa tarjoilijaneitokaisissa.
Twin Peaks - Plano
Cowboys Red River Dallas
Siellä me veivattiin Cowboyden ja Cowgirlien seassa kuin vanhat tekijät ;) Hiukan vain sovellettiin meikäläisten lajeja. Ainut vaan, ettei meillä ollut bootseja ja stetsonitkin jäi hotelliin...
Oli torstai-illan Ladies Night eli Jaana ilmaiseksi sisään, mutta minulta veivät rahat...
Mahtava ilta! Tanssilattia oli ovaalirata, jota sai vauhdilla kiertää ettei jäänyt jalkoihin ja oli upea seurata kun joku paikallisille tuttu line dance biisi alkoi soimaan, niin koko väki lattialla alkoi vetämään rivitanssia. Aivan kuin meillä vastaavasti letkiksen soidessa aletaan letkajenkalle.
Southfork Ranch, Plano, Texas
Pyhiinvaelluskohde tälläiselle ikuiselle Dallas-sarjan fanille :)
Pyhiinvaelluskohde tälläiselle ikuiselle Dallas-sarjan fanille :)
Paikan kiertäminen alkaa museosta ja muistoesinemyymälästä.
Sitten hypätään traktorin vetämään "junaan" jolla huristellaan tiluksen läpi päätalolle.
Talon sisällä opas kertoo paikan historiasta, sarjan tekemisestä yms.
JR:ia esittävä Larry Hagman ei kuulema ole roolihahmonsa kaltainen kuspiä vaan todellinen herrasmies!
Talo kierretään ohjatusti, sisältä se on aivan samassa tilassa kuin silloin alkuperäistä sarjaa tehdessä v. 1978-1991.
Näiden uudempien sarjojen sisäkuvaukset on tehty jossain muualla.
Lopuksi sai itsenäisesti kuljeksia ulkotiloissa mielensä mukaan. Tulihan tuota kaikki vajat ja hevostallit ym. tutkittua tarkkaan :) Muistoja sarjasta tuli mieleen.
Oltiin perjantaina käymässä. Opas kertoi, että tulevana maanantaina jatkuu uuden Dallas-sarjan toisen kauden kuvaukset.
Meidän vierailupäivästä vain 35 päivää myöhemmin tuli suru-uutinen, että JR. Ewingiä esittänyt Larry Hagman oli menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen.
Näkymä JR:n ja Sue Ellenin makkarin parvekkeelta.
Oli muuten heidän huoneensa yhteydessä hieno kylppäri ja pieni sauna!!!
Olohuone jossa herrat veti whiskya ja juonivat bisneksiä :)
Lähdetään Dallasista kohti Memphisiä.
Viidessä tasossa teitä, melkoinen käärmeenpesä. Onneksi navigaattori tietää minne mennään.
Nopeusrajoitukset on syytä ottaa tosissaan. Joka päivä useasti nähty tapaus oli tämä. Tien vieressä tikettiä kirjoittamassa.
Rekoilla ei ole erillistä nopeusrajoitusta, vaan ajavat rajoitusten puitteissa. Navigaattorista seurasin, että 118 km/h oli näköjään niille sopiva matkavauhti.
Jossain kylässä ajettiin ensin tämän paikan ohi, mutta käännyttiin kuitenkin takaisin, koska nälkä kurni. Meksikolainen paikka ja seisovasta pöydästä syötiin.
Oli hiukan kommunikointi ongelmia paikkaa pitävän vanhemman muorin kanssa, mutta ystävällisesti hän melkein kädestä pitäen opasti...
Valmisti meille vielä jotain speciaalia, maissilehteen käärittyjä makupaloja.
Home Town Hotel
Todella siistit huoneet.
Great Wall Buffet
Paras buffet lounas ikinä ja missään.
Kiinalaisten paikka, en ole missään nähnyt niin paljon lajikkeita valittavana ja todella hyvää!
Minä jo tuumasinkin Jaanalle, että minä jään tänne asumaan...
Days Inn Memphis at Graceland
Majoituttiin Elviksen Gracelandin lähelle, melkein vastapäätä.
Paikan ulkotiloissa soi Elvis koko ajan (Onneksi sentään yöksi sammuttivat) ja joka paikassa luonnollisesti Elviksen kuvia.
Paikka oli Full Gospel Tabernacle Church, Perustaja on pastori Al Green, hän oli nyt paikalla, me jopa käytiin häntä kättelemässä!
Nimittäin täällä on tapana antaa kolehti kirjekuoressa, joka viedään henkilökohtaisesti edessä oleville toimijoille.
Al Green otti kuoremme vastaan ja kättelimme, meiltä turisteilta hän kysyi mistä olemme? ja kuulutti tietysti seurakunnalle kahdesti "Finland" :)
Itse Jumalanpalvelus oli upea viihdetapahtuma, välillä kuultiin sanaa ja taas laulettiin svengaavia gospel biisejä. Mummot jorasi käytävillä ja käsiä heiluteltiin... ;) Praise the Lord, hallelujah.
Solistit, kuoro ja bändi toimi todella hienosti.
Oli ensimmäinen kerta, kun tälläinen pakana viihtyi kirkossa ja olisin ollut pitempäänkin kun loppui vajaan kaksituntisen kestettyään. 
Jos googlettaa: Full Gospel Tabernacle Church Memphis youtube.
niin löytää youtubesta vähän osviittaa siitä mitä se oli. Vaan ei sitä lämmintä tunnelmaa voi kokea kuin paikan päällä. Suosittelen!
Memphisin Beale Street on blues musiikille pyhitetty, jo iltapäivästä alkaa esiintyjiä olla vähän siellä sun täällä. Sen kun kuljeksii ja jää kuuntelemaan jos miellyttää.
Joka päivä klo. 11.00 Ankat lähtevät saattajineen kattohuoneistostaan, laskeutuvat hissillä alakertaan ja kävelevät punaista mattoa pitkin suihkulähteeseen uimaan ja klo. 17.00 takaisin.
Elvarin keittiö, varmaan duunaili maapähkinävoileipiä täällä... :)
Gracelandin päärakennuksen jälkeen kuljettiin useissa rakennuksissa, joissa oli esillä Elviksen saamat tuhannet palkinnot ja muistoesineet. Aivan käsittämättömiä määriä!
Aika autuas ilme :) Ihan kuin ei olis ranskiksia ennen saanut...
Matkan varrelta sattumalla löydetty paikka, olisi ollut myös rautatiemuseo, mutta me käytiin vain runsas buffet lounas syömässä ja jatkettiin matkaa.Memphisistä lähti Elvis meidän mukaan, siinä se ketkutti lannetta loppumatkan ajan.
Jossain bensa-asemalla joku alkuasukas tuli jututtaa, että ollaanko Gracelandistä tulossa?
Tyypillinen tienvarren motelli, näitä tuli useiden eri ketjujen versioita kokeiltua ja tyypillinen aamiainen: Muroja, sämpylöitä, pannaria, kahvia ja teetä.
Onneksi auton rengaspainevalvonta varoitti asiasta.
Tietysti piti myös vähän rekkoja kuvata.
Hurricane Mills, Tennessee, Loretta Lynn`s Ranch
Loretta Lynn, Kaivosmiehen tytär.
Ostamalla piletin tour:lle pääsi opastetulle käynnille Lynnien kotiin, joka on nyt museoitu ja vierailijoille avoin. Lisäksi pääsee näyttelytiloihin.
Loretan museo- ja näyttelytiloissa ei saanut kuvata, rekvisiittaa oli näyttelyhalleissa runsaasti, jopa autoja. Yksi kiertuebusseista oli katoksessa, toinen ilmeisesti vanhempi keikkabussi oli sisätiloissa ja sen sisällä sai käydä vaikka istuskelemassa. On muuten maileja kertynyt kiitettävästi näihin busseihin.
Portin takana häämöttää entinen koti, siellä päästiin myös käymään. Oli aika viihtyisä talo.
Tour:ia vetänyt Rouva kertoi, että kun Lynn:it aikoinaan osti tämän talon kodikseen, niin vasta jälkeen päin heille selvisi, että tuli ostettua kokonainen kylä myllyineen päivineen ja tietenkin melkoisesti maata...
Vanhassa myllyssä on myymälä ja nukkemuseo.
Tämän reissun aikana Loretta oli mantereen toisella puolen keikkailemassa, muutenhan tuota olisi voinut käydä vaikka livenä katsomassa.
Nashville, Tennessee
Nashville on Country musiikin kehto, täällä riittää tapahtumia ja paikkoja aiheen ympärille.
Willie Nelson on toinen elävä legenda, myöskin hän paahtaa vielä kasikymppisenä tiukkaa keikkatahtia.
Hänen museo ja myymälä Nashvillessä.
Tämä reissuhan rakentui aluksi Willie Nelsonin Memphisin keikan ympärille. Liput ostin heti kun myynti alkoi ja sitten alettiin tekemään matkasuunnitelmaa, varaamaan lentoja ja lomia ym. pikkujuttuja...
Mutta muutamaa päivää ennen reissuun lähtöä tuli tieto, että keikka on peruttu!! Silloin pääsi muutama painokelvoton sana...
Mutta eipä mitään, koko reissu oli muuten aivan loistava ja ilman suurempia kommelluksia selvittiin, ettei tämä peruuntuminen loppujen lopuksi paljoa harmittanut.
Jospa sitä joskus toisten onnistuisi keikalle pääsemään...
Joka paikassa soi musiikkia, kierreltiin paikkoja.
Roberts Western World
Täällä istuttiin kuuntelemassa tosi hyvää bändiä, the Don Kelley Band soitti countrya, bluegrass ja blues biisejä. Vasta 17-vuotias kitaristi tilutteli uskomattoman hyvin! Bändin muut jäsenet ovat jo konkareita ja itse Don Kelley lauloi ja soitti akustista kitaraa.
Jaana innostui ostamaan bändin levyn.
Kyllähän minäkin pienen koiran omistaja hellyin ja roposen annoin... Sanoin kyllä tälle häiskälle, että vie jo kaverisi lepäämään, koska tämän pikkuisen silmät jo lupsahteli, mutta tomerasti vaan yritti väsynyt koira olla passissa .
Corvette Museum
Corveten tehtaalle oli tarkoitus päästä, mutta tuotannon muutos uuteen C7 sukupolveen aiheutti vierailukiellon.
Mutta museo tuli tarkkaan kierrettyä.
Tuloaulassa oli avo-vette jota sai tyypittää.
Tehtaan kokeilumalli, jatkettu keula ja Falconer V12 moottori, lähemmäksi 700 hv.On ollut vuonna 1989 melkoisen raju peli, jos olisi kyllä tänäänkin.
Corveten museolta kiirehdittiin tänne luolille, nippanappa kerettiin päivän viimeiseen ryhmään.
Pari tuntinen kierros luonnon muovaamiin luolastoihin, täällä näitä onkaloita on vissiin kilometri tolkulla.
Käytiin aika syvällä, parisataa metriä alaspäin.
On ollut vedellä joskus työtä, kun on kovertanut nämä luolat.
Moottorirata ja kilpa-automuseo.
Varsinkin Teksasissa oli lokakuussa vielä kuumia hellepäiviä.
Taidokkaita pienoismalleja oli rakentanut eläkepäivillään entinen automekaanikko pahasti reuman runtelemilla käsillään.Ostettiin ratakierros, eli pikkubussin kyytiin ja vanhempi herra lähti ajamaan radan läpi. Oltiin ainoat kyydissä ja pientä juttua kuskin kanssa heitettiin. Hän kuten muutama muukin tiesi heti kun kuuli, että ollaan Suomesta, että Suomi on Skandinaviassa. Itse sitä on vaan pitänyt eurooppalaisena.
Ollaan seudulla jossa elää Amisheja.
Tosin ei tainnut henkilökunnasta olla kuin muutama amisheja.
Tässä kätevä vedenkeräys, sadevesirännejä pitkiin kellariin. Sisältä talo on hyvin minimaalisesti kalustettu. Jaana ihastui vanhoihin lipastoihin ja kaapistoihin.
Talossa ei ole sähköjä. Alakerran uunilämmitys (kamina) lämmitti yläkerran huoneet, meni vain savuhormit läpi keskeltä yläkerran lattiaa. Talvisin ei varmaankaan ole kovin lämmintä.
Ulkona oli omat rakennukset omenien/sienien kuivattamiseen, leivän paistamiseen ja lihan palvaamiseen.
 |
| Keittiön hella |
Näitä näkyi aika usein ja kävi mielessä, että eipä Suomessa ole näin kätevää järjestelmää.
Mutta voihan se olla, että saisi nyrkistä jos menisi täällä maanviljelijälle peltojen kastelujärjestelmää kauppaamaan... :)
Koko reissun ajan koetin löytää jostain sopuhintaista paikkaa jossa olisi sauna. Joissakin hotelleissa piti tietojen mukaan olla, mutta eipä ollutkaan... Viimeinen majapaikka oli sitten kalliimmasta hintaluokasta, hieno olikin ja loistavalla aamiaisella.
Mutta olihan taas kylpypaikka! Oli uima-allas, vessat ja sauna. Mutta ei minkäänlaisia peseytymistiloja, suihkuja eikä tietenkään pukeutumistilojakaan. Pelkkiä uima-altaita oltiin nähty jo muissa paikoissa.
Missä nämä ihmiset sitten peseytyy ja riisuuntuu? Saunakin oli lämpötilaltaan jotain 40 Celsius, löysin säätöpaneelin josta ruuvasin kiukaan täysille, sitten vain odoteltiin... Lämpesihän se jonkun verran, että saatiin viskattua vettä vessan roska-astialla, sillä eihän siellä löylykippoakaan ollut...
Suihkujen puute pisti silmiä kirvelemään ja olipa ällöttävä ajatus hikisenä suoraan altaaseenkin sitten mennä. Toinen kummaksuttava puute, yhdessäkään vessassa ei koko reissun aikana ollut bideetä! Olisi ameriikan pojilla ja tytöillä ehken pikkuisen opittavaa.
Ajoa vamma ei haitannut, mutta arvelin kuitenkin vähän korjata, siksikin ettei tulisi luovuttaessa sanomista. Mutta eihän ne vastaanottaessa auton alle kurki.
Läheisen parkkitalon veloitus oli ihan kohdallaan: 2 tuntia ja 30 dollaria
Täällä satamalaiturin parkissa olisi ollut vähän halvempaa.
Tuo kuva on jostain kaupungin laitamilta, kun ajellaan viimeistä etappia kentälle.
Sinne jäi hyvin palvellut hopeinen ratsumme.
Mahtava reissu! Vaikkei olisikaan yltiöpäinen Amerikan fani, niin kyllä täällä viihtyy.
Mahtava ja monimuotoinen luonto, ystävälliset ihmiset ja rento meininki. Kyllä tänne voisi tulla joskus uudestaankin.
