Roadtrip USA 3, kesäkuu 2016

Roadtrip USA 3, kesäkuussa 2016

Lennot: Kuopio-Helsinki-Lontoo-Los Angeles
ja samat takaisin.

Aluksi kierrettiin patikoimassa Yhdysvaltojen länsiosan luonnonpuistoja: Sequoia, Yosemite, Bodie, Death Valley, Zion ja Grand Canyon.
Jälkimmäisellä osalla ajettiin Arizonan Williamsista Los Angelesiin Route 66 ja käytiin autotapahtumissa Los Angelesissa.


Laskeutuminen LA:iin. USA:n toiseksi suurin kaupunki ja sitä riittää, jotain 4 - 19 M asukasta laskenta-alueesta riippuen. 4 Miljoonaa autoa liikenteessä,  liikenneruuhkat maailman pahimpia ja se tultiin huomaamaan.

Tullimuodollisuudet ja autovuokraamon byrokratia vei 3 tuntia. Auton valinnan jälkeen baanalle kohti lähintä Walmart Supercenteriä ostamaan tarpeita ja siitä vielä majapaikkaan. Yhteensä ajoa rankan lentoreissun jälkeen vielä 160 km ja väsy oli viedä tajun.







Kuitenkin haluttiin päästä jo eka yöksi ulos kaupungista, jotta pääsemme aloittamaan reissun rauhallisessa maalaismaisemassa.  Ramada Limited Lebec, country-henkinen paikka oli erittäin hyvä aloitus. Taisi olla matkan paras sänky ja tyynyt. Lämpimässä aamussa nautittiin amerikkalaiseen tapaan makea aamiainen ja katseltiin maisemia.

Aiemmista reissuista poiketen varattiin kaikki majoitukset jo ennen matkaa kotoa käsin. Tämän hyviin puoliin kuuluu ainakin se,ettei paikan päällä kulu aikaa majoituksen etsintään ja koska tällä reissulla liikuttiin suosituissa kohteissa niin varaukset on syytä olla olemassa.  

Ramadan vuode ansaitsee erityismaininnan, harvoin olen näin hyviä tyynyjä ja peittoa tavannut missään!  Kotona vasta tuli mieleen, että olisi pitänyt katsoa valmistaja ja hommata samanlaiset kotiinkin.

Fiilikset korkealla, auringon paisteeseen ajamaan ja suunta kohti vuoristoja, alkumatkasta oli tienvarsilla appelsiinipuita.

Ajopelinä oli premium-luokan Chevrolet Impala, isokokoinen jenkki. Kilometrejä kertyi tällä kertaa 3649
Ikävä vain, että Thrifty autovuokraamon virkailija kusetti ihan huolella. Nehän yrittää myydä autoa hakiessa vaikka mitä palveluita ja ylimääräisiä vakuutuksia. Mä toistin muutamaankin otteeseen , että en ota mitään ylimääräistä, me pysytään alkuperäisessä tilauksessa niin eikö ollut laittanut tankkauspalvelun ja tienvarsipalvelun. Ylimääräistä maksua n. 200 € yhteensä. Ylimääräinen tankkausraha selvisi autoa palauttaessa, sen sain oikaistua kun kävin manageria jututtamassa. Toinen maksu tuli myöhemmin ilmi luottokorttilaskussa. Muutamat sähköpostit Thriftylle asiasta, lopulta piti uhata, että teen toiminnastanne reklamaation luottokorttiyhtiöön jos ei ala palautusta kuulua, niin se tepsi ja sain palautuksen.

Sequoia National Park
Täällä kasvavat maailman suurimmat puut.

Sisäänpääsyportilla ostettiin annual pass eli kortti, jolla päästään rajattomasti vuoden ajan kaikkiin kansallispuistoihin Yhdysvalloissa.  Näin oli edullisempaa kuin ostamalla lippu joka paikkaan erikseen. Passi maksoi 80 $ vs. 30 $ kerta/ajoneuvo.

 Tuon kiven alitse on aiemmin kulkenut tie.

Mutkittelevaa serpentiinitietä ylös, miljoona mutkaa rinteillä. Maisema muuttui pikku hiljaa karusta ja kuivasta vehreämpään mitä ylemmäksi mentiin.

General Sherman on maailman suurin puu tilavuudelta ja painoltaan. Se on 2200 v. vanha,  juuren halkaisija on 11 m ja pituutta lähes 100 m. Yhden oksan halkaisija on 2 m.

Nuo puun juurella olevat "muurahaiset" ovat ihmisiä. 

Sequoian jälkeen ajettiin yöksi Fresnoon. Siellä käytiin Walmartista ostamassa Garminin navigaattori elinikäisillä USA karttojen päivityksillä. Yllättävän hyvin pelaa myös Nokia Lumia puhelimen navigointi, jolla on pärjätty tämä reissu tähän asti. Varsinainen navigaattori on vain kätevämpi kauppojen ja ruokapaikkojen etsimisessä.

Seuraava kohde on Yosemite National Park.
Tämä näkymä  Yosemite Valleyhin avautuu aivan yllättäen pitkän tunnelin jälkeen. Tuonne laakson takareunaan on matkaa jotain 20 km.

 Ajettiin alas Yosemite Valleyhin ja käytiin ihailemassa vesiputouksia ja maisemia.

Parkkipaikan löytäminen oli työn takana sillä väkeä oli todella paljon liikenteessä.

Muutamia putouksia piti käydä juurella katsomassa ja kastumassa...

Yosemiten laakso on satumainen. Korkeat vuorenseinämät kohoavat molemmin puolin. Puhdasta vettä valuu korkeuksista putouksina muodostaen koskia ja jokia. Voi vain kuvitella kuinka intiaanit ovat eläneet siellä kaikessa rauhassa ja kaukana muista.

Tie laaksosta kulkee vuoren rinteillä.

Yosemite-päivien välissä käytiin yöpymässä Jamestownissa. Toista sataa km. takavasemmalle sillä lähempää ei löytynyt varaushetkellä kohtuullista paikkaa. Oli meidän budjettiin hieman kallis paikka. 138 €/yö eikä edes aamiaista kuulunut hintaan. Muuten ihan viihtyisä ja historiallinen paikka.

Huone oli vanhan ajan malliin sisustettu, ainoastaan kylppäri oli moderni.

Näkymä Jamestown hotellin parvekkeelta, oli mukava juoda aamukahvia auringon noustessa.

 Jamestown on kuin pieni entisajan lännenkylä.

Toinen Yosemite National Park päivä. Ajettiin tietä 120 / Tioga Roadia kohti Bridgeportia ja pysähdeltiin maisemia katselemaan. Ollaan n. 3000 m. korkeudessa ja lunta on paikoitellen.







Ollaan nyt Yosemiten loppupään näköalapaikassa Olmsted point. Kiivettiin näköalapaikan takana olevalle kalliolle tätä kuvaa ottamaan. Nousua muutamia satoja metrejä ylöspäin. Kuuluisa Half Dome kuvassa oikealla,

Matka jatkuu itään päin. Tolumne Meadows on upea tasanko vuorien keskellä. Nähtiin monenlaisia elukoita .

Kesäkuun puolen välin jälkeen oli vielä lunta maassa.

Itäinen portti Yosemiteen.

Tuolla keskellä rinnettä kulkee tie ja laskeudutaan kokoajan alaspäin.

Bridgeport, seuraava etappi Yosemiten jälkeen. Pikkuinen kylä ei missään.

Bridgeportin laitamilla meillä oli pieni mökkimajoitus. Big Meadows Lodgen oikein hyvin varusteltu möksä. Postilaatikosta löydettiin mökin avain ja päästiin taloksi. Seuraavana aamuna oli sitten rahastaja paikalla.

Rakas on niin innoissaan kun minä aina heilun kameran kanssa...
Kunnon aamiaisen jälkeen matkaan kohti Bodie autiokaupunkia.

Bodieen on vain 35 km matkaa, joten ollaan hyvissä ajoin paikalla.

 Parkkipaikalla maaoravat tekemässä tuttavuutta.

Bodie oli kultakaivoskaupunki. Perustettu 1876 ja parhaimmillaan siellä oli tuhansia asukkaita. Toiminta kuitenkin hiipui 1920-luvulla.

Viimeiset asukkaat lähti 1940-luvulla, mutta onneksi suuri maanomistaja näki paikan historiallisen arvon ja palkkasi kylälle kunnossapitäjän.Vuonna 1962 siitä tuli virallisesti Bodie State Historic Park. 

 Kauppapuoti

 Näkymä kaupan sisälle.









Koulu

 Monen kodin sisälle oli jäänyt lähtijöiltä tavaroita. Tiedä sitten onko aivan noin äkkiä lähdetty vai onko sisustuksia tuunattu joskus aikansa kalustein ja tavaroin.

Saluunan baaritiski

Bodien jälkeen baanalle ja kohti seuraavaa majapaikkaa Olancassa. Komeita vuoria on koko matkan oikealla puolella.

Rustic Oasis Motel, paikka jostain menneisyydestä.

"Respan" aulassa sai talon puolesta kahvia ja teetä. Omat aamiaistarpeet kuumennettiin mikrossa. 

Tämä paikka varattiin koska haluttiin kokemus vanhasta rustiikkisesta erämaapaikasta. Oli ihan kiva fiilis istua lämmintä iltaa ulkona katsellen hienoja maisemia ja aropupuja, jotka kisaili hiekkapihalla. Läheisellä tiellä kulki harvakseltaan rekkoja ja pienempiä autoja.

Mutta yö ei ollut sitten ihan niin kiva. Patja oli aika epämukava ja ilmastointi paahtoi liian kylmää katosta eikä sitä voinut säätää tai katkaista. Huoneen ainoa laite oli jääkaappi. Televisiota tai muitakaan vempaimia ei tosin kaivattukaan.

Huonosti nukutun yön jälkeen kohti Death Valleyta. Matkalla oli hiekkadyynejä ja pitihän siellä käydä hakemassa kengän sisälle hiekkaa.

Matkalla pysähdyttiin kävelemään kallion välisissä solissa Golden Canyonissa. Kuuma oli kuin helvetissä, ihan oikeasti. Käveltiin muutama sata metriä ja sitten riitti.

Yhdysvaltojen matalin kohta Badwater Basin on 85,5 m meren pinnan alapuolella ja taitaa olla myös kuumimpia paikkoja maailmassa.
Ei ole ihan turhaan annettu paikan nimeksi Kuoleman laakso.

Suolaa silmin kantamattomiin. Aurinko paistaa pään päältä eikä ollut tarvetta käydä aivan vastarannalla.

Las Vegas ja parin yön majoitus Royal Resortissa. Aamupala hoitui Denny`s nimisessä ruokapaikassa. Hyvät ja tukevat sapuskat antoi voimia lähteä kaupungille boulevardia pitkin tallustelemaan. Illalla kysyin respan hoitajalta, että onko tuonne ulos turvallista mennä? Niinpä hän kartasta neuvoi minne ei ole menemistä. Aika topakkaan tuli NO! tietylle kartan alueelle. Me uskottiin ja kuljettiin vain turvalliseen suuntaan eikä ollut hätäpäivää.

Altaan kuumavesipotero korvasi hiukan saunan puutetta. Huone oli 7. kerroksessa, hyvä ettei huimannut...

Aulan vuokraamopisteestä olisi vaikka tuon Corveten voinut vuokrata.

 Kommeita pytinkejä.

Useampi kilometri tuli käveltyä katsellen toinen toistaan mahtavampia rakennuksia ja muita härpäkkeitä. Vajaan 2 vrk oleskelu Vegasissa riitti aivan hyvin, mielellään lähdettiin tästä tivolista jatkamaan matkaa kohti Zionia.

 Osavaltiot vaihtuu.

Majoitus uudehkossa Quality Inn Zion motellissa. Paikkakunta on Hurricane lähellä Zionia.

Hurricanessa syötiin matkan paras buffet. Tällä reissulla löydettiin harvakseltaan kiinalaisia buffetteja.

Hurricanesta ajettiin Springdaleen, jossa jätettiin auto tien varteen parkkiin ja hypättiin shuttle bussiin. Parhaille paikoille Zion Scenic Roadille pääsee vain puiston bussikuljetuksella. 

Monet pitävät Zionia yhtenä parhaista luonnonpuistoista amerikoissa, jopa parempana kuin kuuluisa Grand Canyon. Me ollaan samaa mieltä, täällä on helppo taivaltaa itsenäisesti mahtavassa ympäristössä.

Meillä oli vain 1 päivä käytettävissä patikointiin, joten kuljettiin 2 lyhyempää reittiä jalan. Useita kilometrejä kuitenkin.

 Luonto on todella lähellä, elukat ovat tottuneita ihmisiin.

Sopivan vaativa reitti kulki rinteillä ja lopuksi oli aika mukava vilvoittaa väsyneet jalat yllättävän viileässä joessa.

Joku vuorenpeikko kuikkii.

Zionista itään päin lähdettäessä ajetaan serpentiinitietä vuoren rinteillä ja välillä tie kulkee vuoren läpi tunnelissa.

 Zionin poimuttuneita kallioita.

 Jaana kipaisi vilkuttelemaan tien vieressä olevalle kalliolle.

Zionin jälkeen ajeltiin satakunta mailia Big Water:iin, siellä country-henkinen majapaikka High Desert Lodge

Aamiaiseksi tämä paikka tarjoili vain kahvia ja teetä, joten omat eväät valmistettiin jo totuttuun tapaan ja syötiin pilvettömän taivaan alla :)

 Suunta kohti Grand Canyonia.

Grand Canyonin South Rimiin tultiin idästä päin, joten kanjonin reunalla käytiin kuikuilemassa lukemattomista paikoista ennen päämestoja.

Grand Canyon South Rim.
Parkkipaikka löytyi pienen etsimisen jälkeen ja sitten ajeltiin shuttle busseilla kohteeseen Hermit.

Kanjonin syvyys on 1,5 km ja leveys suurimmillaan 16 km. Ulottuvuudet ovat aivan käsittämättömät.

Muutama km patikoitiin kanjonin reunalla kohti tulosuuntaa. Kun patikoimisesta saa tarpeekseen voi reittiä kiertäviin busseihin nousta useilta pysäkeiltä.

Yli 770 henkilöä on kuollut näissä maisemissa. Kuka mihinkin, mutta putoamiset ovat suurena syynä. Itseäni ihmetytti monen katselijan ja kuvaajan toiminta, että miksi pitää mennä keikkumaan reunalle kun alla on satojen metrien pudotus? Näin paikalle kadonneista ihmisistä etsintäilmoituksia. Kanjoni on oikeasti aivan huippuvaarallinen paikka esim. pikkulapsille, bussista muutama askel ja olet pohjalla.

Yöksi mentiin Williamsiin, Grand Canyonista etelään  reilun tunnin ajomatka.

Majapaikkana oli vuonna 1891 rakennettu Grand Canyon Hotel. Yksi reissun parhaista paikoista, huone oli kuin sadan vuoden takaa. Alakerrasta löytyi lounge, jossa oli jääkaappi, mikro ja keittovehkeet.

Yöllä kuului läheiseltä junaradalta elokuvista tuttu junan matala vihellys: tuuut tuuut

Tämä hotelli oikein henkii historiaa.

Williamsin kaupunki on yksi Route 66 reitin kohokohdista. Kaupunki elää turismista ja monet liikkeet ovat täynnä retrohenkistä vanhaa rekvisiittaa. Tänne hupeni minunkin matkakassa...

  Museoitu vanha huoltoasema.

Illan tullen kaupunki hiljeni nopeasti.

Villin lännen esitys oli erään kadun varrella. Vähän myöhästyttiin esityksestä, koska ei oikein tiedetty missä se pidettiin.

Vähän hiljainen kaveri, ei paljon vikittelylle korvaansa lotkauttanut...

Route 66 reittiä lähdettiin ajamaan Williamsista länteen päin. Matkan varrella oli melkein autioituneita paikkoja kuten tämä Ash Fork. Se lienee ollut joskus Williamsin kaltainen turistirysä, nyt siellä on paljon suljettuja paikkoja.

Sen sijaan Seligmanissa on elämää. Käytiin syömässä Roadkill Cafessa ja jalkauduttiin muutamaksi tunniksi kiertelemään paikkoja.

Texaco-merkin takana puotiaan pitää Angel Delgadillo. Paikka on nähty useissa matkailuohjelmissa esim. Ville Haapasalo goes America.

Jonkun koti tien varrelta.

Route 66 varrella tupsahtaa yllättäen tällaisia upeita paikkoja. Tämä löytyy Seligmanin ja Kingmanin väliseltä osuudelta.

Kingmanissa oltiin yötä Arizona Innissä. Edullinen, tilava ja siisti huone. Illalla ihmettelin kovaa jylinää, aivan kuin kymmenet helikopterit pörräisi lähistöllä. Ääni tulikin rautatieasemalta, jossa junat tekivät lähtöään. Kyllähän ääntä lähtee kun on jopa 8 veturia vetämässä kuten nähtiin matkan varrella.







Kingmanissa oli Peterbilt rekat tauolla, näitä perinteisiä nokkamalleja näkee selkeästi vähemmän kuin 2012-2013 reissuillamme. Virtaviivaisemmat keulat ovat vallanneet markkinat.

Oatmaniin menevä tie.

Oatmaniin mennessä pysähdyttiin jätskille tähän paikkaan. Paikan pitäjä kertoili mielellään aseman historiasta. Tämä paikka eli kukoistuksensa 1930-luvulla, sitten se hiipui. Paikalla on kuvattu elokuva, jossa tämä rakennus räjäytettiin. Myöhemmin paikan rakensi uudestaan joku setä, jonka pojat halusivat leikkiä länkkäriä ja hän itse tykkäsi olla bensa-aseman pitäjä.  Sisällä oli Suomen lippu muiden lippujen joukossa!

Hylätty taukopaikka.

Kiemuraista ja kapeaa tietä. Ei mahdu rekat tälle tielle.

Saavumme Oatmaniin. Alunpitäen kultakaivoskaupunki, lähistöllä on edelleen toimiva kultakaivos.

Kaupunki on nykyään turistirysä.

Kedon kukkaset.

Välillä Route 66 tienpinta oli erittäin huonossa kunnossa. Oli pakko ajaa tienpientareella mateluvauhtia ettei renkaat hajoaisi.

Tämän osuuden vieressä kulkee Interstate, joten vähäisen käytön vuoksi tämän kunnossapitoon ei uhrata taalaakaan.

Barstow ja Route 66 Motel

Paikassa oli vanhoja autoja rekvisiittana.

Viimeiset 4 yötä oltiin Los Angelesissa. Viimeisen viikonlopun tapahtumia oli LA Roadsters show & swap Pomonassa. Erittäin isolla alueella oli satoja näyttelyautoja ja kaikkea autoihin liittyvää uutta ja vanhaa osaa kirppismyyntinä. Tänne tullessa parkkipaikkakin oli niin iso ettei meinattu edes sisäänkäyntiä löytää näyttelyalueelle...

Monessa rodissa oli for sale lappu ja 25000 - 40000 $ pyyntihinta.

Amerikoissa voi koota vaikka koko rodin uustuotanto osista.

Seuraavana päivänä ajeltiin Fontanaan seuraamaan autokilpailuja.

Autocross kisat jota meilläpäin sanotaan autoslalomiksi. Mutkarata oli tehty keiloilla suurelle parkkialueelle.

Katuautojen drag race eli kiihdytyskisat. Kovia kilpureita laidasta laitaan. Tosin katuauto on jenkeissä "hiukan" väljempi määritelmä kuin meillä.

Tarkeni, 45 Celsiusta ja alumiinipenkit katsomossa. Aurinko porotti suoraan pään päältä ja varikolta ostettu aurinkovarjo oli tarpeen.

Kisan lopulla katseltiin ihmeissään kun katsojat alkoivat irrotella mainosbannereita aidoista mukaansa. Viimein rohkaistuttiin itsekin ja saatiin hallin seinille muutama matkamuisto :)

Best Western Pine Tree Hotel, pari yötä täällä.
Kiva paikka ja hyvin varustettu huone.

Impala on iso sedan ja kahden hengen matkatavarat täyttää koko kontin.

 Los Angeles, Mullholland roadin näköalapaikka.

 Maastopalot riehuivat Losin ympäristössä.

Se kuuluisa Hollywood kyltti Mullhollandilta katsottuna.

 Hollywood Boulevard

Walk of Fame ja Onnellinen matkalainen idolinsa tähden äärellä.

2 viimeistä yötä oltiin rannikon ja lentokentän lähistöllä Koreatownin Friendship Motor Innissä.

Viimeisenä päivänä rötkötettiin biitsillä Santa Monicassa.

Se on sitten siinä. Route 66 päättyy Santa Monican laiturille ja meidänkin kotimatka on jo lähellä.

Reissu meni mukavasti ilman suurempia kommelluksia, sää oli ihanteellinen koko ajan. Majoitukset onnistuivat kohtuullisen hyvin, yhtään tupakoitua huonetta ei tällä kertaa yritetty tyrkyttää ja wifit toimi myös paremmin kuin edellisillä reissuilla.

Fiilisten puolesta huippureissu, varsinkin suurkaupunkien ulkopuolella maaseutujen rauhassa ja kotosuomeen verrattuna aivan toisenlaisissa maisemissa ajaminen ja eläminen sopisi meikäläiselle oikein hyvin esim. lokakuusta maaliskuuhun. Arizona voisi olla hyvä vaihtoehto :)

Iltalennolla lähdettiin kotiinpäin ja 10 tunnin aikaerosta toipuminen kotona vei toista viikkoa...

Ameriikan automatkailu on aina kasvattava kokemus, vaaka kotona näytti 4 kg lissää painoo.

The End