Hong Kong - Vietnam, marraskuu 2009

Ensimmäinen tämän reissun kymmenestä lennosta alkamassa Rissalasta (KUO)  Edellisenä keväänä olin bookannut kaikki lennot. Alkujaan suunnittelin, että Vietnamissa olisi reissattu julkisilla, mutta kun sain sopivasti lennot Phu Quoc:n saarelle niin junat ja bussit saivat jäädä seuraavaan kertaan.

Lennot:
Kuopio-Helsinki-Lontoo-Hong Kong,
Hong Kong - Ho Chi Minh City (Saigon),
HCMC - Phu Quoc  ja sama takaperin.

Vaihto Heathrow:lla. Turvatarkastukset tiukat mutta hyvä niin, on vähän levollisempi mieli istua koneessa.

Cathay Pacific:llä mentiin LHR-HKG väli. Tämä yhtiö on rankattu maailman parhaimmaksi yhtiöksi ainakin v. 2009 ja kärjessä muulloinkin.

Tarjoilut oli hyvät.

Hong Kong:n kentällä sitten kohtaamispaikan etsintään. Olin sopinut hotellin kanssa noudon kentältä, arvasin jo etukäteen ettei väsyneenä öisessä suurkaupungissa oikein maksa vaivaa alkaa etsimään itse kulkupelejä.

On yksi maailman suurimpia kenttiä tuo HKG
Etäisimmille porteille pitää mennä omalla metrolla!

Ei saa somkea huoneessa....












Eka illan näkymiä hotellin lähistöltä, tihkusateinen ja kolea keli.

Hotelli oli mantereen puolella Jordanin alueella reilun km. kävelymatkan päässä satamasta. Siinä samalla käveltiin Kowloon Park:in läpi.













Flamingoja

Katunäkymää mantereelta, Kowloon kaupunginosa.

Mantereen puolelta. Vähän vaikeammin avautuvaa murretta ovat liikkeiden nimet.
















Star Ferry lautalla yli lahden. Useimmiten tällä ylitettiin, joskus myös metrolla alitus.

 

  Ruokatarpeita, tuoretta kalaa.

Hong Kongin saarelta, bisnes city. Rahakkaan näköistä seutua, pilvenpiirtäjiä ja loistoautoja.

Suunta kohti Peak Tram:ia eli pilvenpiirtäjien välistä koetettiin löytää huipulle vievän junan alkupiste.

Peak Tram. Aikasten jyrkkään nouseva junavaunu, kun lyhyelle matkaa nousua on puolisen kilometriä. Jos ei ole istumapaikkaa, niin saa pidellä topakasti kiinni, ettei lennä takalasista mäelle...

 

Victoria Peak, 552 m. korkea vuori Hong Kong saarella. Huipulta hyvät näkymät, oltiin pimeän tuloon saakka.

Iltaisinkin kuljettiin katuja ja puoteja ihmettelemässä. Videokamera tuli ostettua, hinnat täällä on aika kelluva käsite. Ihan poskettomat tinkimiset kuuluu asiaan ja sittenkin oltava hintatietoinen, ettei maksa ylihintaa.

Hong Kong:sta lennettiin Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin.
Oli jo klo. 23.00  kun oltiin lentokentän pihalla etsimässä kyytiä. Jos vaikka minkälaista koijaria oli tarjoutumassa kyytimään. Yhden nuorukaisen kanssa sitten päästiin sopimukseen, vähän rämällä taksilla sitten suhaamaan.

Oli unohtumaton ensikokemus Vietnamin liikennekulttuuriin. Olin aivan varma, ettei ilman kolaria päästä perille, mutta niin vain n. 30-40 min. ajelun jälkeen oltiin perillä.
Duc Vuong hotel, aivan loistopaikka!

Pikkuruinen siisti huone, tähän hotelliin tultiin takaisin vielä Phu Quoc:sta palattua. Sillä kertaa otettiin isompi huone.

Koiranpentuja myytävänä.

Reunification Palace

Hotellin ikkunasta kuvattu naapuristo

Miljoonia mopoja, kadun ylitys kävellen on alkuun haastava kokemus. Hiljaa eteenpäin kun töpyttelee niin onnistuu. Mopot kyllä väistää kunhan ei tee yllättäviä liikkeitä.

Kotimaan terminaali on muutaman sadan metrin päässä kansainvälisestä.

Saigonista lennettiin 4:si vuorokaudeksi etelämmäksi Phu Quoc:in saarelle.

"Kotiranta" aika rauhassa sai oleskella. Ilmeisesti ei mikään sesonkiaika, turisteja aika vähän.

Kim Hoa:n  bungalow asumuksena.

Hedelmät ovat hyviä ja halpoja. Dragon fruiteja ja rambutaneja voisivat Suomeenkin tuoda, tuon käsikranaatin näköisen nimeä en muista.

Mökin terassilta iltanäkymä, ei paha...

Vuokrattiin paikalliselta mieheltä skootteri käyttöömme 9 US dollarin päivähintaan. Potat päähän ja menoksi :)
Ilman ihmeempiä suunnitelmia kurvailtiin paikoille, ekana oltiin paikallisten ruokatorilla. Kaikkea mahdollista ruokatarviketta oli kaupan. Me ostettiin hedelmiä reppuun ja Jaana osti vielä pakan mekkokangasta.

Illalliselle Hop in ravintolaan, ekana kalan valitseminen ja sitten vaan odoteltiin, että päästään syömään. Mikähän lie ollut lajiltaan?

Mopo parkkiin ja kahville, tämä oli "kaupungilla". Monesti poikettiin pieniin hökkelipaikkoihin maaseudulla.
Eräänkin pitkän suoran keskellä oli pikkuinen aaltopeltivaja, jossa paikallisen naisen pitämä kioski/ruokapaikka. Rupateltiin ja saatiin neuvoja minne ajella.
Hän osasi hyvin englantia ja me puolestaan kerrottiin lumesta, jäästä ja pimeydestä jonka vallassa Suomi on.

Kyllä jollain on hauskaa... Tämä reissu oli kirottu minun ruokailujeni osalta, siis aivan varmasti meni aina pieleen. Jos mentiin tyhjään paikaan ja tilattiin ruoka, siinä odotellessa sali täyttyi ja arvaa kelle tuotiin viimeisenä... toisaalla kana muuttui kala-ateriaksi yms.

Tyypillisin oli tämä kuvan tilanne: Nälissäni valitsen listalta luetun perusteella, että tässä on varmaan paljon syötävää ja hintavakin on... no, tällä kertaa tuli jauhelihan murusia johonkin nokkosen lehteen käärittynä. Epäuskoisena tarjoilijan hihasta kiinni, että missäs se minun lounas? Jotain rekvisiittaa jo tuli???   Tässähän se...

Siirtyminen äkkiä majapaikan ravinteliin pihviä sitten syömään, tietysti saan niin sitkeää ettei hampaat pysty ja ilta menee jauhaessa, mutta mitäpä siitä, tämä on nyt kohtalo... Olishan sen voinut palauttaa, mutta aina ei vaan jaksa vängätä.

Paikallinen automaalaamo, ruiskumestari veteli väriä ulkona ja ilman suojaimia.

Otetaan suunta kohti saaren toista päätä, nyt ollaan jo niin pitkällä kuin pippuri kasvaa.

Muutaman tunnin ajelun jälkeen tietysti tuli nälkä ja syömään poikettiin Mai Phuong Resort:iin.

Kapeita polkuja, aaltopelti asumuksia ja villiä luontoa ympärillä. Huonolla kartalla suunnistettiin, lähes kyltittömillä "teillä". Niinhän siinä kävi, että eksyttiin. Yksi risteys jäi huomaamatta.

Aikamme harhailtua pidettiin tuumaustaukoa, mutkan takaa kuului lähestyvää pikkutyttöjen laulua,  no eikun kyselemään  Duong Dong:iin vievää tietä. Tytöt opasti meitä takaisinpäin ja tästä eteenpäin kävin aina paikallisilta kysymässä tietä, mummot nauraen viittilöi suuntaa...

Meinasi tulla huoli koska aurinko oli laskemassa, bensa oli vähissä ja eikä varmaa tietoa oikeasta reitistä majapaikkaan.
Noista aaltopeltiasumuksista sain ostettua bensaa yhden litran ja vähän suuntaa koettivat neuvoa.

Pieni video
Mopolla kurvailua

Nyt ollaan jo tutuilla maisemilla, vielä jokunen kilometri ja kaupungin poikki majapaikkaan.

Eksymisen syy selvisi, oli eräässä kylässä yksi talon kulmalta kääntyminen jäänyt huomaamatta. Täällä kun ei tienviittoja pahemmin ole.

Uusi päivä ja uudet polut...
Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan luonnon ääniä. Kovinta sirkutusta pitää Cricets eräänlainen heinäsirkka, jopa mopon äänen yli kuului.














Tiet on varmaan sadekaudella ihan velliä.

Ajeltiin joku ilta kaupungilla, eräällä kadulla kiinnitti huomion, että mikäs tuolla? Isolle valkokankaalle näytettiin kadulla elokuvaa ja ihmiset olivat tulleet penkkeineen katsomaan.

Iltatori kaupungilla, katukeittiöstä syötiin ja jotain pientä taisi tulla osteltua. On täällä ollut suomalaisia ennenkin koska rihkamakauppias osasi karttapallolta näyttää missä Suomi on.

Rannalla oli hierontapalveluita, Jaanaa myltättiin joka päivä. Itse olen niin huippukondiksessa, ettei tarvitse...

Tältä hedelmien kauppiaalta tuli osteltua tuoreita hedelmiä. Aivan erimaata kuin Thaimaan tyrkyttäjät, tämäkin antoi huomaavaisesti olla rauhassa ja tuli luokse vasta kun vinkattiin, että ostettaisiin jotain.

Kaupunki cruisailua, paikallisten nopeudet matalia. Täällä ei todellakaan hurjastele edes nuoret.

Koululaisilla on koulupuvut, tytöt pukeutuu valkoiseen housuhaalarimekkotsydeemiin.

Jälleen ruokaa odotellessa on mukava seurata paikallisten arkea, tavaraa viedään ja tuodaan.

Harmin paikka, oli lähdettävä Saigoniin. Olisi viihdytty Phu Quocissa kauemminkin.

Hotellin pikkubussi toi kentälle, mutta hupsista, olin katsonut saapumisajan lähtöajaksi. Se lento män jo... Pikkasen vaati selvittämistä, että sain järkkäiltyä uutta lentoa, seuraava lento lähti noin tunnin kuluttua.
Viime tippaan odottivat, että jääkö meille paikkoja.

Kyllä mahduttiin mukaan ja samalla piletillä vielä. Tosin tuumattiin siinä odotellessa ja nuudeleita imeskellessä, ettei haittaa vaikka jouduttaisiinkin muutama päivä vielä täällä olemaan.

Takaisin Saigonissa, seuraavana päivänä paikallisen reissujärjestäjän retkelle Cu Chi tunneleille.

Matkan varrella käytiin taulutehtaalla, nämä hienot taulut ovat vammaisten tekemiä.

Cu Chi tunnels, eli Vietnamin sodan aikaan kansa kaivautui maan alle, jopa 250 km tunneleita kolmessa kerroksessa, 3, 5 ja 8-10 metrin syvyydessä, asuntoja ja työpajoja ym. tiloja.

20 min. esitelmä kuului retkeen.

Pirullisia ansoja.

Tunnelin suuaukko. Jaana kävi kokeilemassa ja hyvin mahtui, itse jätin väliin.

Riisivellistä tehdään lättyjä, pannulla paiston jälkeen siirretään vilttirullan avulla bamburitilälle kuivamaan. Näistä tehdään mm. kevätrullia

Yleisölle on muutamaa tunnelia suurennettu, itse sai päättää kuinka pitkälle ryömi.

Cu Chi tunneleilta palatessa alkoi satamaan sen ainoan kerran, sadetta paossa ravintolassa. Syötiin kynttilän valossa koska sähkötkin meni poikki.

Kommunistisessakin valtiossa joku toinen on tasa-arvoisempi kuin toinen. Uusia kalliita öky mersuja vilahtelee silloin tällöin.

Ben Thant markkina-alue Saigonissa. Melkoista tyrkyttämistä, harvoin on yhtäaikaa neljä nuorta naista käsistä riippuen kysellyt, että mitä haluan... :)

Suklaakahvi on hyvää Vietnamissa, täällä oli tarjolla sitäkin, aika kallista ja melkoisen tinkimisen jälkeen ostettiin paketit jauhoa mukaan. Kotona sitten laatu havaittiin juomakelvottomaksi paskaksi. Aasian maissa ei ole mitenkään ihmeellistä joutua huijatuksi, vaan jopa todennäköistä.

Liikenneympyrä, äkkiseltään hirvittää mutta ihmeellisesti osaavat sikinsokin luovia eikä kolareita satu.

War Remnants Museum, Saigon. Museo keskittyy kertomaan mitä jenkit sai aikaan aseillaan ja kemiallisilla myrkyillään. Ehkä ei aivan herkimpien katsottavaa.

Vaikutuksia kyllä näkee edelleenkin päivittäin Saigonin katukuvassakin, eri tavoin epämuodostuneita raajarikkoisia ihmisiä.

Miljoonia mopoja, hengitettävä ilma on niin pakokaasun kyllästämä, että hengittäminen on aluksi vaikeaa ja pahoinvointia aiheuttavaa.

Kun normiperhe suurinpiirtein asuu kadulla, keittiö,olohuone ja lasten leikkipaikka on pakokaasuissa, niin lieköhän miten iso keuhkosairauksien osuus?

Toinen retki otettiin Mekong joelle, puolimatkassa käytiin taas handicapped tehtaalla. Kananmunan murskatuista kuorista tekevät värikkäitä puutauluja.

Sattumalta löydettiin torilta samoja tauluja murto-osa hinnalla kuin täältä.

Aikamme taas bussilla ajettua hypättiin veneiden kyytiin ja lähdettiin Mekong joelle.
Käytiin muutamilla saarilla.

Ensimmäisellä saarella tutustuttiin kookosmakeisten tekoon.

Kookosmaidon puristamista.

Karkkitehtaasta ajettiin pikkuisten muulien/hevosten vetämissä kärryissä. Olisin tuon muutaman satametriä kyllä mieluummin vaikka kävellyt.

Hunajateetä tarjoiltiin suolaisten herkkupalojen kera. Ohjelmanumerona tuotiin paikalle iso mato jonka halukkaat saivat ottaa harteilleen.

 

Sitten jälleen vesille, kartiohatut päähän ja takatyöntöiseen soutupaattiin, kapeaa väylää pitkin hitaasti lipuen viidakon keskellä.
Näin päästiin viimein isomman paatin luo, jolla sitten ajettiin jollekin saarelle jossa oli ruokailu. Riisiä ja porsasta syötiin.

Ruokailupaikka.

Matka jatkui bussilla kohti Can Tho kaupunkia. Melkein perillä bussi juuttui massiiviseen ruuhkaan. Matkaoppaamme (jonka mielessäni ristin Vietnamin Elvikseksi, ulkonäkö ja leveä ameriikanmurre...) kertoi mahdollisuudet: Joko odotetaan kiltisti tai sitten lähdetään patikoimaan lautalle n. 2 km. Lautalla yli ja taksilla loppumatka. Kaikki yksimielisesti lähdettiin matkaan (porukkaa oli kaikkialta maailmasta) Siinä kävellessä näkikin paikallisten elämää lähemmin.

Ostettiin liput lauttaan ja taksilla hotellin eteen.
Todistettiin amerikkalaisperheen äidin kohtausta vastarannalla, raivosi siitä kun oli joutunut ostamaan lipun, n. 0.2 euroa, vaikka se kuuluisi matkan hintaan. Ranskalaismuori vieressämme pyöritteli päätään ja tuumasi "stupid people"...aivan totta.

Hotellilla oli kohtauspaikka josta me homestay vaihtoehdon valinneet saimme kyydin mopojen tarakalla vietnamilaisen perheen kotiin. Meidän lisäksi lähti kiinalaispoika, muut jäivät hotelliin.

Läpi iltaöisen Can Tho kaupungin matkattiin n. 10 km. mopoilla yhä kapeneville teille ja poluille. Viimein kivisen polun varrelta löytyi koti johon majoituttiin.
Tämä kuva otettu seuraavana aamuna.

Hung ja Mai ohjasivat meidät bungalowiin jossa yöpyisimme. Reput sängylle ja isäntäväen taloon, ohjelmaan kuului kevätrullien pyörittelyä ruuaksi ja illallinen. Siinä me vieraat sitten rupateltiin minkä osattiin, isäntäväkeä näkyi harmittavan vähän. Paikalla oli myös aiemmin tulleet ameriikkalaispojat.

Kodin keittiö.

Yön äänet kuului selvästi päreseinien läpi, olisko ollut jotain kaislaa, bambua.

Vastarannan asumuksia.

Polku jota pitkin pimeässä tultiin.

Perheen pikkupoika ja koiranpentu.

Aamulla isäntä lähti viemään meitä pitkähäntä veneellään paikalle, jossa liittyisimme isompaan seurueeseen. Joen varressa oli jo pyykkäri työssään.

Ihmisten koteja joen varrella.

Kohtauspaikalla hyppäsimme isompaan veneeseen ja kelluville markkinoille mentiin.

Pieni on juoman kauppias.

Välillä rantauduttiin ja mentiin katsomaan riisinuudeleiden tekoa. Tehdas näytti enemmän sikolätiltä kuin ruokatehtaalta. Totta, muutama possu röhki karsinassaan rakennuksen sisällä.

Riisilättyjä kuivamassa. Näitä kun viipaloidaan niin saadaan riisinuudeleita.

Jälleen paattiin ja toisille kelluville markkinoille.  Matkalla nähtiin ihmisten arkielämää Mekong joella

Lopulta käveltiin rannasta porukalla syömäpaikkaan.

Kanaa ja riisiä tilattiin, mutta vasta myöhemmin huomasin ruokalistasta, että olisihan tuota saanut eksoottisempaakin evästä.

Syönniltä oli kiire bussiin ja kohti Saigonia 4,5 h matkaa.

Syy talojen kapeuteen on kuulema viranomaismaksuissa/veroissa jotka määräytyvät talon leveyden mukaan katuun nähden.

Riisipellon laitaa.

Bensa-asema.

Kaakattajat päässeet mopoajelulle.

Bussista jättivät Saigonin kotikatumme Bui Vien toiseen päähän.

Toisen asumiskerran huoneemme Duc Vuan hotellissa oli myös siisti, nyt myös ikkuna ulos ja enemmän neliöitä.

Joka toinen ilta oli hotellillamme tapana tarjota kevyt illallinen, hengessä "we are a family" johon toivottiin asukkaiden saapuvan. Oli meitä monesta maasta porukkaa paikalla ja todella mukavia illanviettoja. Laskin, että vaihdoin edes muutaman sanan 13:sta eri maasta olevan kanssa.

Maailma on pieni, kun eräs Belgialainen kuuli, että olemme Suomesta niin hän alkoi jutskaamaan tulevasta reissustaan kaveriaan tapaamaan mökille Suomeen. Aikamme haarukoitiin sijaintia ja jäljet johtivat meidän kotikuntaan!!!!

Siipien päälle taas, lennettiin viimeisiksi päiviksi takaisin Hong Kong:iin.
Vietnamissakin oli jo marraskuussa Joulun odotusta lentokentällä.

Jouluvalaistusta Hong Kongin Peninsula hotellilla.

Varattiin hotelli Hong Kong saaren vastapäiseltä rannalta, jotta nähtäisiin iltaisin esitettävä valoshow, rakennukset ja jokunen laivakin osallistui siihen. Olihan se aika näyttävä.

Täällä pääsin saunaan!!! Mieto lämpö n. 60 C ja kun aloin suomalaiseen tapaan mättämään vettä kiukaalle niin johan alkoi pulina kiinaksi paikallisten toimesta. Pahoittelin englanniksi ja heilläkin kieli vaihtui. Siinäpä sitten selitin, että sori, näin meillä Suomessa  tehdään... heidän tapansa on istua pitkään n. 20 min. vähällä löylyn heitolla. Ihan hyvässä hengessä rupateltiin maittemme ja tapojen eroavaisuuksista.

Metrolla ja bussilla matkattiin Lantaun saarelle, jossa käytiin Tian Tan Buddha patsaalla.

Pitkät portaat, askelmia n. 240 kpl.

Tasanteella pieniä patsaita ja mukavat näkymät ympärille.

Tian Tan Buddha on 34 metriä korkea pronssi patsas.
Sen alapuolella on museo ja matkamuistomyymälä.

Hyvä on ruokalistasta tilata kun...

















Ankkaa ja vihanneksia saatiin, sen verran kommunikatio pelasi. Soma tapa vetää sirkkelillä viipaleiksi sen kummemmin siivoamatta. Aika tikkusta syötävää...

Köyhät pällistelee hotellin edessä jossa yön hintaan menisi kuukausipalkka.

Iltamarkkinakatuja kierrettiin, Temple Street market.

Hong Kong ei taida nukkua koskaan, yölläkin oli paljon ihmisiä liikenteessä.

Viimeiselle päivälle jäi tämä kokemus, ajettiin metrolla Hong Kong saaren itäosaa viimeiselle asemalle. Tarkoituksena oli tulla kaksikerrosraitsikalla takaisin.
Mutta ensin syötiin paikallisten paikassa, jossa hauska kiinalaispoika jutskasi mielellään kanssamme, oli muuttanut 5 v. aikaisemmin tänne Englannista.

Ristiin rastiin käveltiin etsimässä raitsikan raiteita ja viimein kun ihan öö:nä ihmeteltiin, että minne ne ovat hävinneet, niin poliisi tuli kysymään, että voiko auttaa? Tottahan toki :)
Saimme neuvon ajaa kaksi aseman väliä metrolla takaisin ja sitten pääsisimme noihin pömpeleihin. Näin tehtiin.

Illan valoshow olikin rannalta näyttävämpi kuin hotellilta.

Kotimatkalle Chek Lap Kok:lta kuten Hong Kongin kansainvälisen lentokentän nimi kuuluu.

Yli 13 tunnin lento Cathay Pacific:in koneella Lontooseen, josta vielä Helsingin kautta Kuopioon. Vois sanoa, että kävi vähän väsyttämään, mutta ei niin, etteikö heti kotona sauna pantu tulille.

Hyvä reissu, Vietnamiin voisi palata uudelleen, Phu Quoc:n saarellekin jäi vielä paljon punaisia polkuja ajeltavaksi...